tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Tiedeuskonto on oxymoroni

Suomi24:n ilmastonmuutospalsta on mitä on, mutta sekaan mahtuu todella helmiä kirjoituksia. Nimimerkki "rationaalinen" kirjoittaa täällä sen verran fiksusti, että ansaitsee siitä oman postauksen.

"En tiedä kumpi on pahempaa, fanaattinen tiedeusko vai fanaattinen uskonnollisuus..." 

Niin, tiedeusko on termi, jota kreationistit rakastavat. Ns. ilmastoskeptikot näyttävät nyt kuuluvan kreationistien joukkoon tämän termin käyttäjinä. 

Tiedeuskoa voisi sanoa englantilaisittain oxymoroniksi, eli sanayhdisteeksi, joka sisältää kaksi vastakkaista termiä: tiede ja usko. Nehän todellakin ovat vastakkaisia, sillä tiede ei vaadi uskoa kun taas uskontoa ei ilman uskoa olisi olemassa. 

Tätä voisi myös sanoa ns. framingiksi. Eli pyritään liittämään johonkin käsitteeseen (tässä tiede) mielikuva, jonka on tässä tapauksessa tarkoitus saattaa tiedettä perustana pitävät huonoon valoon (he ovat irrationaalisia uskovaisia). 

On mahdotonta uskoa fanaattisesti tietoon. Tämä on täysin naiivi ajatus. 

"Niin, miksi ajatella itse kun hyvät Asiantuntijat ovat jo ajatelleet kaiken puolestasi." 

Eivät asiantuntijat ajattele kenenkään puolesta. He vain tarjoavat meille ei-asiantuntijoille tietoa. Tätä tietoa me rationaaliset ihmiset sitten voimme käyttää hyväksi muodostaessamme maailmankuvaamme. 

Sen sijaan tämä ns. ilmastoskepsis on hyvin pitkälle aivopesun tuotetta. Kun henkilö omista psykologisista lähtökohdistaan ei halua ilmastonmuutoksen olevan totta, tarjoaa denialistinen ajatustensyöttöteollisuus mahdollisuuden rationalisoida asiaa. 

Kun tällaiselle henkilölle syötetään ajatus, että "tiedemiehet ovat vain rahan perässä", on se hänelle kuin pelastus. Nyt hän voi ajatella mielessään: "ilmastonmuutos ei olekaan totta koska se on vain rahanahneiden tiedemiesten salaliitto." Näin hän voi kieltää ikävän asian, mutta samalla hän hylkää myös rationaalisuuden.

Mitäpä tuohon lisäisi. Ilmastonmuutoskeskustelu perustuu hyvin usein tieteen sijaan puhtaasti retoriikkaan, sisällöstä viis. Ihminen uskoo sitä, mitä hän haluaa uskoa. Jos tosiasiat eivät tue näkemystä, sen pahempi tosiasioille.

Rationaalisuuden kieltää mm. ilmastoänkyräpumppu Ilmastofoorumi, joka julistaa todella johdattelevan kyselynsä tuloksissa, että kansa ei usko ilmastonmuutokseen. Kaveriksi repäistään täysin tyhjästä 5 % virhemarginaali. Hevon kukkua. Aiemmat tutkimukset aiheesta ovat osoittaneet TÄYSIN erilaisia tuloksia, esimerkiksi Suomen kuvalehden tutkimus täällä. Ilmastonmuutosta pitää vakavana uhkana noin 90 % ihmisistä.  Huomatkaa myös sitaatti jälkimmäisestä:

"Mitä koulutetumpia vastaajat olivat, sitä vakavampana huolena he ilmastonmuutosta pitivät."

Hämmästyttävää, että muihin tutkimuksiin nähden täysin poikkeavat tulokset (ja myös täysin poikkeavat puoluekannatukset sun muut) eivät aiheuttaneet tulosten epäilyä ja aineiston kyseenalaistamista Ilmastofoorumin päähäärääjässä, Matilaisen Pasissa.

Muuta mielenkiintoista: Mersu luopuu bensalla toimivista autoista vuoteen 2015. Kyseessä on tietenkin markkinointitemppu, jolla sekä bensaa että etanolia sisuksiinsa huolivat autot merkitään "ympäristöystävällisiksi" vaikka niissä olisi viiden litran veekasi. Hyvää uutisessa on se, että 10 miljardilla luulisi jo kehittävän sähköauton jos toisenkin.

Vielä esimerkki epäpätevästä uutisoinnista: Nelonen uutisoi TFT-näyttöjen typpifluoridin olevan "jopa suurempi riski ilmastonmuutoksen kannalta kuin hiilivoimalat". Tosin unohdetaan mainita, että kaikki maailman TFT-näytöt vuonna 2008 sisältävät hiilidioksidiekvivalentteina saman verran kasvihuonekaasuja kuin mitä Australia tuottaa CO2-päästöjä (jotka ovat pienet globaalilla skaalalla eikä niitä todellakaan voi verrata globaaleihin hiilivoimaloiden päästöihin). Miksi uutisia ei voi kirjoittaa siten, että niissä ilmoitettaisiin mistä todellisuudessa on kyse?

edit: RealClimate kirjoitti noista TFT-näyttöjen päästöistä vuorokauden sisään vähän samansisältöisen viestin kuin minä. Täällä.

Kiitos vielä nimimerkille "rationaalinen" fiksusta kirjoituksesta, johon sitaattilupakin tuli nopeasti!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"On mahdotonta uskoa fanaattisesti tietoon. Tämä on täysin naiivi ajatus."

Tietoon uskominen ja tieteeseen uskominen ovat kaksi eri asiaa. Ja lähimmän tieteeseen fanaattisesti uskovan taidan löydät katsomalla peiliin.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmastonmuutokseen liittyvää ns. alarmismia eli uhkakuvien maalailua voi hyvinkin pitää uskonnon kaltaisena liikkeenä samoin kuin vihervasemmistolaista maailmankuvaa yleisemminkin. Huomaa, en yritä väittää että ateisti olisi uskovainen samoin kuin kaljuuskaan ei ole hiusten väri! Tarkoitan uskonnollisen liikkeen kaltaisuudella lähinnä muutamaa yleisesti käytössä olevaa määritelmää uskontojen rakenteesta, jotka myös ilmastouskovaisuus selkeästi täyttää.

Ensiksi, ilmastonmuutos on vakava aihe, josta ei lasketa tai kaikissa tilanteissa edes saa laskea leikkiä. Toiseksi, ilmastonmuutoksen vastaista kampanjointia käytetään elämänhallinnan välineenä. Sillä ajetaan erilaisia yhteiskunnallisia tavoitteita, pääosin antimaterialistisia, ja se leviää evankelisesti eli julistamalla.

Kolmanneksi, toisinajattelijoita väheksytään ja jopa pilkataan. On oikeita ja vääriä työpaikkoja, on oikeita ja vääriä elintapoja. Asia on kaikkinensa pienen ryhmän jakamaa.

Neljäs ilmastohysterian uskonnolliseksi liikkeeksi liittävä ominaisuus on se, että se on tunnepitoista. Se tarkoittaa sekä pelottelua että myös ahdistusta, jota liikkeen kannattajat kokevat keskustellessaan ei-uskovaisten kanssa.

Ymmärrän, että olet näistä eri mieltä, mutta kun kerran kirjoituksessasi ihmettelit (lievästi sanottuna), miksi ilmastonmuutostutkimusta kukaan voi pitää tiedeuskontona, tuossa sinulle vastaus. Jos et samaa mieltä olekaan, fiksuna kaverina varmaan ymmärrät, miltä ilmastoalarmismin kannattajat näyttävät kaltaiseni välinpitämättömästi aiheeseen suhtautuvan silmissä.

Tuukka kirjoitti...

Kommenttisi oli fiksu ja hyvin perusteltu. On totta, että ilmastonmuutoksen osalta tapahtuu hyvin paljon rahastamista. Tiettyjä kansalaisjärjestöjäkin voi perustellusti syyttää pelottelusta.

Onkin erittäin tärkeää erotella kaksi asiaa: ilmastotiede ja sen äänekkäin esiintuoja IPCC ja toisaalta kansalaisjärjestöt sekä yritykset. Jälkimmäiset kun eivät läheskään aina noudata tieteen näkökulmaa asiasta, siihen samaiseen porukkaan asettaisin myös Al Goren. Vaikka mielestäni ilmastopelottelu on suoraan sanottuna hyvä asia, koska perusjamppa ei tajua jos hänelle sanoo, että "ilmasto voi lämmetä sadassa vuodessa 4 astetta" että moisesta olisi mitään haittaa. Iloitsee vaan kun tulee lämmintä.

Ymmärrän senkin, miski joillain menee hermo koko hommaan kun kuuntelee aiheetonta pelottelua vuodesta toiseen. Itse olen jossain määrin oppinut kategorisoimaan uutiset saman tien kahteen osastoon: tiedeuutiset ja pelottelu-uutiset.

Syy, miksi pelottelua tarvitaan on se, että vastapuoli saa kohtuuttomasti palstatilaa verrattuna tieteellisten tutkimusten määrään. Etenkin USA:ssa republikaanimyönteiset mediat rakastavat huttututkimusten uutisointia. Fox News tekee pitkät reportaasit joka kerta kun joku vähintään kandin paperit omistava sanoo sanankin ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta jos vain näkemys on kielteinen.

Likaista peliä voivat pelata molemmat osapuolet. En pidä moisesta, mutta niin kauan kuin on olemassa tahoja, jotka tahallaan levittävät disinformaatiota, tasapainon kannalta on pakollista että sitä tekee myös toinen osapuoli. Ihmiset kun oikeasti seuraavat kuin lampaat sitä, mitä uutisissa sanotaan.

Ilmastouskovaisia voi siis sanoa olevan olemassa (yhtä lailla kuin anti-ilmastouskovaisia) mutta tiedeuskovaisuus on silti mahdottomuus.

Solnesko kirjoitti...

Jutun lähtökohta on hieman heikko: "...tiede ja usko. Nehän todellakin ovat vastakkaisia, sillä tiede ei vaadi uskoa kun taas uskontoa ei ilman uskoa olisi olemassa."

Termit siis miten sattuu sekaisin. Kansanomaisesti, ilman akateemista jargonia kuvailtuna:

- TIEDE (ei tiedeuskonto) -> tutkitaan tähän asti keksityin ja tähän mennessä parhaimmiksi todetuin menetelmin jotakin ja todetaan ehkä lopulta, että tutkittu asia saattaa olla näin ja näin - ainakin tämän hetken tietämyksen mukaan.
- TIETO -> Jonkin asian selitys, jonka ihminen uskoo olevan absoluuttinen totuus - olipa "tiedon" saamistapa mikä tahansa - ilmestys, tieteellinen tutkimus tai HS-valemedian artikkeli.
- USKONTO -> pelkoon perustuva vallanpitojärjestelmä, jossa alnperin vedotaan johonkin näkymättömään uhkaan, josta pelastuu uskonnon perustajan käskyjä tottelemalla. Useimmat laajalle levinneet uskonnot muuttuneet aikaa myöten osaksi kutakin kulttuuria ja niihin osallistutaan enää satunnaisesti rituaalinomaisesti ja tavan vuoksi.
- USKO -> Määritelmä "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" pitää paikkansa. Uskomme, että huominen tulee ja siksi teemme suunnitelmia. "Huominen" on kuitenkin aina harha, sitä ei milloinkaan ole. Kaikki tekemisemme perustuvat tavalla tai toisella uskoon ja epäuskoon. Uskominen johonkin ei välttämättä tarvitse erillistä pohdintaa. Se tulee jo selkäytimestä. Jonkin olettamus on uskoa.