sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Vertaisarvioinnista ja lähdekriittisyydestä

Internetissä tulee vastaan ihan mitä tahansa. Kaikki Internetissä leviävä ei ole totta. Tämän varmaan ymmärtää jokainen. Se, että kirjoitan tähän blogiin juttuja ei tee niistä tosia. Ja sama pätee keneen tahansa muuhunkin Internetiin kirjoittavaan henkilöön.

Miten sitten pystyy paljastamaan hyvän tieteen täydestä tuubasta. Tähän on monia keinoja.

1.) Käytä järkeä.

Jos olet viimeiset 20 vuotta lukenut tiedelehdistä artikkeleita aiheesta ja joku väittää kaiken lukemasi olevan täyttä roskaa, ole erittäin kriittinen. Tarkasta lähteet. Katso, mitä luotettavat tiedelähteet kertovat aiheesta.

Huom: Tieteen kuvalehti, Ilta-sanomat ja Seittemän päivää eivät ole tiedelehtiä. Populaarijulkaisut ja tieteelliset julkaisut ovat kaksi eri asiaa. Wikipedia ei ole tieteellinen julkaisu ja sitä pystyy muokkaamaan kuka vain, mutta lähteet ovat siitä huolimatta usein päteviä. Wikipedian lukemisessa käytä erityistä varovaisuutta ja lähdekriittisyyttä.

2.) Luota vain vertaisarvioituihin tutkimuksiin.

Vertaisarviointi tarkoittaa sitä, että ennen kuin tieteelliset artikkelit hyväksytään julkaistavaksi, ne luetutetaan saman alan tutkijoilla, jotka valitaan usein satunnaisesti. Linkissä on selitetty koko prosessi juurta jaksain. Tällä menetelmällä pystytään törkeimmät epäkohdat löytämään jo ennen julkaisua. Arvostetuimpiin julkaisuihin tarvitaankin erittäin pätevää tiedettä, ja tämän takia denialistien artikkelit loistavat poissaolollaan tieteellisissä julkaisuissa.

Huom: vertaisarviointi on käytännössä pakollinen, mutta se ei takaa sitä, että artikkelissa ei olisi virheitä. Aiheesta lisää mm. RealClimatessa. Muistakaa, että vertaisarvioimaton tutkimus on tiedemaailmassa täysin arvoton, mutta vertaisarvioitu julkaistu tutkimus ei välttämättä ole virheetöntä huipputiedettä.

3.) Salaliittoteoriat ovat tuubaa

Kautta maailmanhistorian joka ikinen maailmanluokan salaliitto on osoittautunut höpöhöpöksi. Kuussa on oikeasti käyty, UFO:t eivät ole kaapanneet tuhansia ihmisiä USA:n hallituksen toimesta, New World Orderia ei ole olemassa, koko tiedemaailma ei ole lahjottua, YK:lla ei ole ympäristöhörhöagendaa, USA ei organisoinut WTC-iskuja (jos kohta ei tehnyt kaikkea niitä estääkseen).

4.) Maisteri ei ole joka alan asiantuntija

Ilmastotutkimus on tiedettä, jota on maallikon vaikea ymmärtää. Maallikkona voin sanoa sen varmaksi. Muuttujia on hirveä määrä, kuten myös niihin vaikuttavia tekijöitä. Palautekytkennät ja muut ovat todella monimutkaisia ja rinnakkaisvaikutuksia on hankala laskea.

Johtuen aiheen monimutkaisuudesta ja vaikeudesta on ehdottoman tärkeää, että aiheesta kirjoittavalla on pätevyys alasta. En nyt tarkoita tavallisia uutisia tai esimerkiksi omaa blogiani: on aivan kohtuutonta odottaa, että uutisten kirjoittajilla olisi tohtorin tutkinto jokaisesta aiheesta, josta he uutisoivat. Mutta tieteellisten artikkeleiden, joihin uutisissa vedotaan pitää olla oman alansa asiantuntijoiden kirjoittamia.

Jos minä tietojärjestelmätiedepohjalta kirjoittasin artikkelin, jossa väittäisin koko modernin lääketieteen olevan täyttä tuubaa, saisin murskatuomion. Miten joku voi edes kehdata ilman pienintäkään tieteellistä näyttöä alasta luulla pystyvänsä murjomaan koko maailman tiedeyhteisön mielipiteet? Surullisinta on, että aina jotkut uskovat kyseisiin artikkeleihin.

5.) Ole skeptinen ja kriittinen

Skeptisyys on tervettä. Skeptisyys on hyvä asia. Se, ettei usko kaikkea mitä uutisissa kerrotaan sellaisenaan on tervettä, koska kaikessa uutisoinnissa on mukana mielipiteitä. Uutiset ovat ihmisten tekemiä. Joka tapauksessa sen lisäksi, että kannattaa olla skeptinen pääuutisia kohtaan, vielä enemmän skeptisyyttä kannattaa harjoittaa valtavirtatiedettä vastaan väittävien artikkelien kanssa.

Otetaanpa tarkasteluun esimerkkejä.

Climateaudit
- netin kuuluisimpia ilmastokriittisiä sivustoja. SourceWatch kertoo, että pitäjä McIntyre on saanut kaksi pitkää artikkelia julkaistua. Nekin Energy and Environmentissa, joka on skeptikoiden julkaisu, jonka vertaisarviointiprosessia on kritisoitu paljon (esim. Environmental Science and Technologyssa). Lisäksi Geophysical Research Letters on julkaissut joitakin McIntyren kirjoituksia. GRL on vertaisarvioitu julkaisu, mutta tekstien pituudet ovat tyyppillisesti vain 3-5 sivua. McIntyre ei ole ilmastotieteen asiantuntija, mutta on kyllä erittäin pätevä tilastotieteilijä, joka on löytänyt monia pieniä virheitä pätevistä tutkimuksista. Kuuluisin työ McKitrickin kanssa tehdystä lätkämailakuvaajan kritiikistä. Climateaudit on pätevämpi kuin useimmat muut skeptikkosivustot.

CO2 Science - toinen erittäin kuuluisa sivusto. SourceWatchin mukaan massia tullut Exxon Mobililta ainakin 90 000 taalaa. Tieteen ja vertaisarvioitujen tutkimusten kanssa järjestöllä on hyvin vähän tekemistä.

JunkScience.com on kolmas erittäin kuuluisa ilmastokriittinen sivusto. SourceWatch kertoo, että sivuston pitäjällä Milloylla ei ole tieteellistä pätevyyttä ilmastotutkimuksesta ja hänen aiempi duuninsa oli tupakkayhtiön lobbarina, herralla ei ole yhtäkään vertaisarvioitua tutkimusta tiedelehdissä ja hän on tehnyt täysin tieteen kanssa perusteettomia väitteitä lobbatessaan asbestin erinomaisuutta rakennusmateriaalina.

Friends of Science saa rahoitusta öljy-yhtiöiltä, tietoa täällä, täällä ja lisää juttua SourceWatchissa.

Esimerkkinä pari artikkelia, joihin ei kannata luottaa tutkimatta asiaa enempää. Environmental Effects of Increased Atmospheric Carbon Dioxide on jo kolmas samojen tekijöiden artikkeli aiheesta. Ja onpas kerrassaan pätevän näköinen. Pari asiaa kuitenkin häiritsee:

  • OISM ei ole ilmastotieteen tutkimuskeskus lainkaan
  • Lehti, jossa artikkeli on julkaistu, on täysin epätieteellinen ja on julkaissut mm. artikkelit, joiden mukaan homomiehet elävät 20 vuotta lyhempään (perustuen mihin?), HIV ei aiheuta aidsia (artikkelin kirjoittajille vinkki: siitä vaan kokeilemaan), evoluutio on humanistien salajuoni, jonka tarkoitus on korvata kreationistiuskonto evouskonnolla (aika hiljaista), väittää myös että abortti aiheuttaa rintasyöpää (abortin vastaisten järjestöjen tekstiä kenties?)...
  • RealClimatella on pitkä lista artikkelissa olevista virheistä.
Are Carbon Emissions the Cause of Global Warming? on toinen pintapuolisesti maallikolle ihan hyvännäköinen artikkeli. Mikäs tässä sitten on pielessä?

  • Ludvig von Mises Institute on oikeistolainen think-tank, jolla ei ole mitään tekemistä ilmaston kanssa vaan lafka on talousliberalismia ajava etujärjestö.
  • Kirjoittaja on matematikko ja tietokoneinsinööri, jolla ei ole mitään tekemistä ilmastotieteen kanssa.
  • Herra väittää, että tasan tietyn kuukauden aikana tänä vuonna koko tiedeyhteisö olisi yhtäkkiä heittänyt romukoppaan mallin, jonka mukaan CO2 lämmittää maapalloa. Väite on naurettava ja lapsellinen. Koko tiedemaailma ei muuta mielipidettään tasan tiettynä päivänä, vaan teoriat todennetaan suurella määrällä tutkimuksia.
Olkaapa kriittisiä jatkossakin! Ja jos löydätte artikkeleita, joista haluatte lisätietoa, niin urkin mielelläni niiden taustat ja rahoituslähteet esille. On nimittäin hauskaa puuhaa, hieman turhan helppoa vain, kiitos lukuisille Internetissä vaikuttaville skeptikoille ja kriittisille ihmisille. Lopuksi vielä pitkä lista järjestöistä, joissa Exxon panee tiikeriä think-tankkiin.

HUOM! Myös alarmisteilla on väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kaikki kirjoituksen vinkit pätevät myös tuomiopäivää julistaviin artikkeleihin ilmastonmuutoksesta.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Mutta kriittisyyttä myös sinne päin:

Climateaudit - netin kuuluisimpia ilmastokriittisiä sivustoja. SourceWatch kertoo, että pitäjä McIntyre on saanut tasan kaksi artikkelia julkaistua. Nekin Energy and Environmentissa, joka on skeptikoiden julkaisu, jonka vertaisarviointiprosessia on kritisoitu paljon.

McIntyrellä on kyllä oikein kunnon julkaisukin GRL:ssä. Tässäpä McIntyren kaikki lehtijulkaisut (kopioitu McKitrickin sivuilta):

# McIntyre, Stephen and Ross McKitrick (2005) Reply to Comment by von Storch and Zorita on "Hockey Sticks, Principal Components and Spurious Significance" Geophysical Research Letters 32(20) L20714 10.1029/2005GL023089 21 October 2005

# McIntyre, Stephen and Ross McKitrick (2005) Reply to Comment by Huybers on "Hockey Sticks, Principal Components and Spurious Significance" Geophysical Research Letters 32(20) L20714 10.1029/2005GL023586 21 October 2005

# McIntyre, Stephen and Ross McKitrick (2005) The M&M Critique of the MBH98 Northern Hemisphere Climate Index: Update and Implications Energy and Environment 16(1) pp. 69-100.

# McIntyre, Stephen and Ross McKitrick (2005) Hockey Sticks, Principal Components and Spurious Significance Geophysical Research LettersVol. 32, No. 3, L03710 10.1029/2004GL021750 12 February 2005.

# McIntyre, S. and R. McKitrick (2004). "Materials Complaint Concerning 'Global Scale Temperature Patterns and Climate Forcing over the Past Six Centuries'" Nature 430 July 1, 2004, p. 105.

# McIntyre, Steven and Ross McKitrick, (2003). "Corrections to the Mann et. al. (1998) Proxy Data Base and Northern Hemisphere Average Temperature Series." Environment and Energy 14(6) pp. 751-771.

Tuukka kirjoitti...

Kiitos! Huomaa, että GRL:n artikkelit ovat kirjelmiä tutkimuksista ja yleensä vain 3-5 sivua pitkiä. Tällaisia ei yleensä lasketa kunnollisiksi tieteellisiksi julkaisuiksi, mutta kirjoittamani kohta on hyvä korjata, koska en halua, esittää puolitotuuksia. GRL on kuitenkin sen verran pätevä lähde, että on hyvä huomauttaa asiasta myös muuten kuin näin kommenteissa.

Jos muista kohdista löytyy huomautettavaa, muutan niitä palautteen perusteella niin pian kuin mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

nuo tunnisteet pittää erotella pilkulla

Tuukka kirjoitti...

Kiitos neuvosta! :)

Tapio Sipilä & Co kirjoitti...

Moro!

Satutko tietämään minne maailmankartalta on poistunut järjestö nimeltä Haidelberg seurs, joka takavuosina todisti yritti todistaa paitsi ilmastonmuutoksen myös kaikki muut "vihreät" opit huuhaaksi. Sen suomalaiset edustajat sanoivat, että kansainvälisesti järjestöön kuuluu yli tuhat arvovaltaista eri alojen tutkijaa.
Googlaamalla ei enää paljon mitään löydy, vaikka tuolla seuralla oli jopa suomenkieliset nettisivut.

Tuukka kirjoitti...

Terve taas!

Täältä löytyy:

http://www.dlc.fi/~haf/

Eipä ole päivittynyt moneen vuoteen, ei taida enää olla innostusta hakata päätään seinään... Kansainvälisen Heidelbergmeiningin suurimpana säätäjänä näyttää olleen herra Singer, joka tuossa Exxonin tiikeriä tankkiin -listalla hääräilee ainakin seitsemässä eri lafkassa, jotka ovat saaneet suoraa rahallista tukea.

Sinänsä hauskaa, että kansainväliset toimijat ovat jo 90-luvulla olleet pitkälti täsmälleen samat, jotka edelleen kertovat samaa mantraa. Suomalaiset toimijat ovat väistyneet vähin äänin tajutessaan tieteen olevan heidän mielipiteitään vastaan.

Suomessa kun ei ole pahemmin öljy-yhtiöitä. ;)

Pizza kirjoitti...

3.) Salaliittoteoriat ovat tuubaa

Kautta maailmanhistorian joka ikinen maailmanluokan salaliitto on osoittautunut höpöhöpöksi. Kuussa on oikeasti käyty, UFO:t eivät ole kaapanneet tuhansia ihmisiä USA:n hallituksen toimesta, New World Orderia ei ole olemassa, koko tiedemaailma ei ole lahjottua, YK:lla ei ole ympäristöhörhöagendaa, USA ei organisoinut WTC-iskuja (jos kohta ei tehnyt kaikkea niitä estääkseen).


Olen tutkinut erityisesti 9/11:n tapahtumia ja huomannut useita epäkohtia aiheessa. Tästä johtuen olen siirtynyt salaliittoteoreetikkojen "kerhoon". Haluaisin kuulla miksi sinä uskot tähän yleiseen malliin, ja miten voit/uskallat väittää asian olevan juuri niin kuin se on esitetty? Olen aloittamassa tekemään web-sivuja salaliittoteorioista, joten haluaisin todella kuulla mielipiteesi.

Tuukka kirjoitti...

Epäkohtia 9/11-iskun tapahtumissa on, mutta mikään ei viittaa siihen, että USA olisi organisoinut iskuja.

Salaliittoteoriat aiheesta käydään hyvin läpi Wikipedian sivuilla ja ne todetaan käytännössä mahdottomiksi.

Pizza kirjoitti...

Olet selvästikin lukenut eri Wikipediaa kuin minä, koska luettuani kyseisen artikkelin suomenkielisenä (Syyskuun 11. salaliittoteoriat), minusta oli erittäin selvää, että Al-Qaida ei iskuja tehnyt. Sanoit myös, että ei ole olemassa selviä merkkejä siitä, että USA olisi iskut tehnyt. Kyseisessä Wikipedian artikkelissa ei mielestäni täysin suoraan sanottu 9/11 tapahtumien olleen Yhdysvaltain hallituksen tekemiä.

Ainahan voidaan sanoa, että USA ei tehnyt iskuja, vaikka kyseisen maan hallitus olisikin suunnitellut WTC-tornien tuhon, ja Pentagonin iskun, mutta ei itse niitä olisi toteuttanut. Ennemminkin sinun vastakommentistasi sai mieleen kuvan siitä, että (voin olla väärässäkin) sinulla ei olisi tarpeeksi tietoa kyseisestä aiheesta, ja näin et voisi perustella tarpeeksi hyvin väittämääsi.